Teippaukset jalassani puukotuksen jälkeen.
Puristin pohkeessani olevan haavan reunoja yhteen ja mietin, miten ihmeessä pääsen vuorelta alas puukotetulla jalalla. Asuin Etelä-Afrikassa ja olin ystäväni kanssa patikoimassa Pöytävuoren kansallispuistossa. Minut ryöstettiin. Toinen rosvoista iski jalkaani pihviveitsellä.
Seuraavana päivänä pääsin käymään pyörätuolilla nettikahvilassa järjestämässä asioitani. Koska puhelinkin oli varastettu, kiitin Herraa Messengeristä, jonka avulla sain yhteyden ihmisiin. Samalla kirjoitin päivityksen Facebookiin. Tsemppausviestien joukossa oli tämä: “All is well, kaikki hyvin.”
Mitä? Närkästyin. Kaikki ei todellakaan ollut hyvin! Jalkaan sattui. Näin painajaisia. Mieleni täyttyi kysymyksistä. Palaako haavan alapuolelle tunto? Pystynkö enää koskaan kävelemään luonnossa? Kykenenkö ylipäätään liikkumaan yksin missään? Olisin voinut kuolla. Kuinka kukaan voi väittää, että kaikki on hyvin?
Pitkään luin monien rakastaman Psalmin 23 ensimmäistä jaetta melkein yhtä närkästyneenä. Daavid kirjoittaa: “Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.” Miten niin ei mitään puutu? Minulta ainakin puuttui vaikka mitä: oma koti, perhe, kesämökki, auto, mielenrauha, sisäinen eheys… ja mitä milloinkin tilanteesta riippuen. Mielestäni oli todellisuuden kieltämistä väittää, ettei ihmisiltä puuttuisi mitään vain siksi, että he ovat uskossa.
Onko kyse taloudellisesta turvasta?
Lammaspaimen Phillip Keller kirjoittaa kirjassaan Hyvän paimenen hoidossa, että lampaat ovat tyhmiä ja nahjusmaisia eläimiä. Myrskyssä ne seisoa toljottavat hakeutumatta suojaan. Kun yksi pelästyy ja juoksee pakoon, koko lauma juoksee paniikissa perässä. Käytännössä lampaat ovat täysin riippuvaisia paimenestaan. Sellaistako luottamusta Jumala haluaa meiltä?
Jos minulta ei kerran puutu mitään, onko kyse taloudellisesta turvasta? Jae kyllä haastaa kysymään, onko turvani todella Jumalassa, vai onko se pankkitilissä tai omaisuudessa. Ennen kaikkea Herran paimenuus koskee kuitenkin aineetonta, hengellistä hyvinvointia.
"Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu " on silti todella kova väite.
Mitä sinulta puuttuu nyt?
Eräässä projektissa minulla oli tiukka aikataulu. Vaikuttaisiko paine niin, että kirjoittajan blokki lamaannuttaisi minut? Karkottaisiko stressi unet?
Mitä siis koin minulta puuttuvan? Aikaa. Päätin testata rukoilemista näin: Herra on minun paimeneni, ei minulta aikaa puutu. Ja totta tosiaan, pystyin pitämään aikataulupaineen loitolla. Hämmästelen vieläkin, miten vapautuneesti suhtauduin hankkeeseen ja kuinka se eteni aikataulussa.
Tämä periaate oikeastaan päti puukotuksessakin. Olisin voinut kuolla — kyllä — mutta kaiken pelonvärinän keskelläkin koin Jumalan lohdutuksen kuin olisin ollut pumpulissa. Siinä mielessä ystäväni sanat: “Kaikki on hyvin” pitivät kuin pitivätkin paikkansa.
Mitä sinulta puuttuu? Mitä koet tarvitsevasi nyt? Rakkautta, viisautta, taitoa, lohdutusta, toivoa, rauhaa, armoa, turvaa, kärsivällisyyttä, Jumalan läsnäoloa? "Mitään”’ luulisi sisältävän nämä kaikki.
Mitä jos sinä laittaisit sanan "mitään”’ kohdalle sen, mitä nyt tarvitset?