top of page
Search


Nöyryys vai nöyryytys
Hermo meni! Puhelinoperaattorin asiakaspalvelijan asenne sai minut kimpaantumaan. Sanoin jotain halveksivaa ja marssin kaupasta loukattu ego pullistellen. Heti ulkona iski morkkis. Voi ei, nyt ei mennyt vain oma maineeni, vaan myös taustayhteisöni maine! Asuin Etelä-Afrikassa, ja pikkukaupungissamme tiedettiin, että ulkomaalaisittain englantia puhuvat olivat YWAMin lähetystyöntekijöitä. Vuosia sitten päätin, että alkaisin kuolettaa turmeltunutta luontoani, “lihaa”, nöyrtymäl

Maarit Eronen
Nov 182 min read


Uudessa osoitteessa
Olen asunut melkein 50 osoitteessa neljällä mantereella. Joskus, kun tarvitsen vaikka ruuvimeisseliä huonekalujen kokoamiseen, ajattelen: haenpa sähköruuvimeisselini varastosta. Ai niin, se varasto olikin aiemmassa osoitteessa eri maassa. Mielessäni ikään kuin elän samanaikaisesti kahdessa paikassa. Synnin kanssa meille voi käydä samoin: emme muista, että olemme muuttaneet ja muuttuneet; että voimme valita olla tekemättä syntiä. Emme enää ole synnin orjia. Kreikan sana doulos

Maarit Eronen
Oct 312 min read


Yhtä Jeesuksen kanssa: vapaus toimia oikein
Kävelin tuskaisena rinkka selässä raitiovaunupysäkille saksalaisessa kaupungissa. Mitä mun oikein pitäis tehdä tän Jeesuksen kanssa? Olin...

Maarit Eronen
Sep 293 min read


Perhosen siiven läpäytyksiä
Oletko kuullut perhosvaikutuksesta (englanniksi butterfly effect )? Se on meteorologi Edward Lorenzin keksimä ja kaaosteoriassa käytetty...

Maarit Eronen
Sep 12 min read


Samanaikaisesti reilua ja epäreilua
Se tunne, kun jää kiinni! Tiskasin astioita kaikessa rauhassa, kun Pyhä Henki näytti sisimpäni tahran. Totuus juoruilustani rävähti...

Maarit Eronen
Jun 253 min read


Elämyslahja vai hyllykoriste?
Onko Jumalan antama vanhurskauden lahja tarkoitettu hyllykoristeeksi vai käytettäväksi? Olisivatko Jumalan lahjatkin tällaisia? Käytännöllisiä, elämyksellisiä ja köyhän rikkaaksi tekeviä.

Maarit Eronen
May 312 min read


Kavahdan vihaavaa Jumalaa
Kävelin kotitietä ajatuksissani. Mietin Jumalaa. Vaikkei perheemme käynyt edes joulukirkossa, muistan aivan tarkkaan hetkiä, jolloin...

Maarit Eronen
Apr 283 min read


Emme ole robotteja
Ajoin moottoritietä Kapkaupungista itään. Selitin vierustoverilleni, että emme ole robotteja. Jumala on antanut meille vapaan tahdon,...

Maarit Eronen
Mar 312 min read


Mistä Jeesus tietää, että rakastat häntä?
Eräänä syksynä asuin kolme kuukautta kämppiksen kanssa, joka ei puhunut minulle. Hän nukkui yläpuolellani kerrossängyssä, mutta vaikka...

Maarit Eronen
Mar 42 min read


Tervetuloa etsimään kuuliaisuuskultaa
Mitä jos sinä olisit pala, joka puuttuu Jumalan kokoamasta palapelistä. Kuva: Pixaby.com Kuinka ärsyttävää on, jos palapelistä puuttuu...

Maarit Eronen
Feb 12 min read
Blog: Blog2
bottom of page
