top of page
Writer's pictureMaarit Eronen

Osoitteeni on hyvyys ja armo




“Tahdon sinun luopuvan matkustelusta”, koin Jumalan sanovan minulle vain pari päivää sen jälkeen, kun olin antanut elämäni hänen johdettavakseen.


Auts! Matkustelu oli minulle kaikkein mieluisin harrastus.


Koska olin nyt kuitenkin vihdoin tajunnut Jeesuksen merkityksen, halusin panna kaiken peliin, eli tulevaisuuteni Jeesuksen varaan. Ajatus loppuelämästä Suomessa tuntui silti vankilatuomiolta.


Onko Jumala pyytänyt sinua luottamaan häneen jollakin sinulle rakkaalla elämänalueella? Miten vastasit? Edellä kertomassani asiassa kävi niin, että Jumala puhdisti ensin motiivini ja kutsui minut sitten työhönsä myös ulkomaille. Elän parhaillaankin mitä mielenkiintoisinta elämää Jumalan johdatuksessa, nyt tosin Suomessa.


Olin tuolloin nuori aikuinen. Annoin luottavaisesti edessä olevan elämäni Jumalan käsiin. Samaa hän pyytää minulta nyt 36 vuotta myöhemmin.


Vuosikymmenien aikana olen nähnyt, että Jumala on pitänyt minusta huolta. Heittäydyn siis tulevaisuuteni suhteen edelleen hänen rakkauteensa. Hänen hyvyytensä ja laupeutensa  takuuvarmasti seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä, Psalmi 23:6 lupaa.


Todellinen kotiosoitteeni


Olen asunut monissa erilaisissa kulttuureissa: Kiinassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Afrikassa. Minulla on usein ollut juureton olo, myös palattuani Suomeen. Kerran Yhdysvalloissa kipuilin tätä. Purin sydäntäni Jeesukselle kotiseurakuntani ylistyshetkessä. Koin hänen tulevan lähelleni. Tajusin, että maan päällä minulla ei todellisuudessa ole muuta kotia kuin hän.


Kotona saa olla oma itsensä, voi kokea olonsa turvalliseksi ja vapaaksi. Oletko tullut ajatelleeksi, että Jeesus ymmärtää joka kerta täydellisesti, mitä tarkoitat? Hän on koti.


Parhaimmillaan koti on myös lepopaikka. Ja kun luottamus Jumalan armoon ja hyvyyteen vahvistuu, lisääntyy myös kyky kestää epävarmuutta. Käy meille elämässä hyvin tai huonosti, lopulta meille käy hyvin.


Psalmin 23 viimeinen lause lupaa, että saan asua “Herran huoneessa” loppuelämäni. Kun erityisesti rauhoitun hänen läsnäoloonsa, on kuin istuisin hänen kanssaan takan ääressä. Toisaalta koko maailma on Herran huonetta, Jumalan taloa, jossa voin vapaasti asua hänen läsnäolossaan, joka lepää kaiken yllä.


Mikä on sinun mielikuvasi Jumalan läsnäolosta? (Yksi mielikuvistani on, että lötkötän soutuveneen pohjalla lukemassa kirjaa Jeesuksen nauttiessa aurinkoisesta kesäpäivästä veneen kokassa. Ajattelen tätä esimerkiksi hammaslääkärissä.)

Jeesus lupasi mennä valmistamaan paikan. Kuoleman jälkeen pääsisimme sinne, missä hän on. Silloin saamme nähdä Jeesuksen sellaisena kuin hän todella on, ja varmasti itsemmekin sellaisina kuin hän näkee meidät jo nyt. Olemme matkalla sinne, iankaikkiseen kotiin. Mutta hänen läsnäolonsa on kotimme jo täällä. Jeesus, armon ja hyvyyden talo, on minun todellinen kotiosoitteeni.


Miten voisimme vahvistaa tätä kokemusta jo nyt? Ohjaamalla ajatuksemme Jeesukseen pitkin päivää. Juttelemalla hänelle arjen asioistamme. Viettämällä aikaa Sanan äärellä (esimerkiksi Syvälle Sanaan -työkirjan avulla).


Kuin silta Jumalan hyvyys ja armollisuus kantavat sinut iankaikkisuuteen sitten, kun sen aika on, mutta hyvyyttä ja armoa on riittävästi tätä elämääkin varten. Uskallatko jättää luottavaisesti epävarmalta tuntuvan tulevaisuutesi hyvän Jumalan käsiin? Tehdään se tänäänkin!


Kuva: Pixabay


Luottamusblogin tekstit löytyvät kokonaisuudessaan Koko painolla -raamattutyökirjasta. Lue kirjasta lisää tai tilaa se täältä.


Ja jos olisit kiinnostunut käyttämään näitä Syvälle Sanaan -työkirjoja pienryhmän apuvälineenä, lue asiasta lisää täältä. 

Recent Posts

See All

Comments


Post: Blog2 Post
bottom of page