Kerran silmäluomet kyynelistä turvonneina kerroin ystävälleni jostakin nöyryyttävästä virheestäni. Olin aivan “rääpälekunnossa”. Kuunneltuaan aikansa hän käski minun ryhdistäytyä “ilo-Herrassa-on-väkevyytesi” -tyyppisellä kehotuksella ja käveli huoneesta.
Yhdellä huitaisulla koin hänen mitätöivän minut. Vitsan sivallus! Se, että hän käytti siihen Raamattua, vahvisti pelkoni, että Jumala lyö, kun paljastan hänelle heikkouteni.
“Vitsa” liittyy kuoleman varjon laaksoa kuvaavan Psalmin 23:4 vanhaan käännökseen, jossa “Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.” En ollut lähelläkään sellaista “pyhyyttä”, että vitsalla lyöminen lohduttaisi. Miten tällaiseen Jumalaan voisi luottaa?
Onneksi Jumala ei ole tällainen! Ja onneksi jumalakuvani on tervehtynyt noista ajoista. Mistä tässä onkaan kysymys? Englanninkielisissä käännöksissä on rod, jota myös Raamattu kansalle -käännös ehdottaa: sauva, keppi, petonuija. Mikä on tämä keppi, jonka pitäisi lohduttaa?
Phillip Kellerin kirja Hyvän paimenen hoidossa paljastaa, että kyllä, keppi on kuritusväline, mutta ei lampaita vaan niitä uhkaavia petoja vastaan. Sitä käytetään myös lampaan haavojen hoidossa. Paimen avaa kepillä turkkia päästäkseen haavaan käsiksi. Kepin tarkoitus on suojella ja hoitaa.
Entä paimensauva? Koukkupäisellä sauvalla lampaan pystyy pelastamaan ryteiköstä. Sillä voi vetää arkoja lampaita lähemmäksi paimenta ja työntää harhailevia karitsoita emojensa luo.
Kuinka lohdullinen kuva paimenesta tästä tuleekaan! Tällaisen hellän Jumalan paimennettavana haluan ehdottomasti olla. Omissa kuoleman varjon laaksoissani uskallan nyt vakaammin luottaa, että Jumalan lohdutus tulee, ei ehkä juuri sillä hetkellä, mutta kuitenkin varmasti.
Lohdutus on kuin leipää kärsivälle
Usein Jumala lohduttaa meitä vaikeuksissa toisten kautta. Jo kun tulen kuulluksi, vahvistun. Syntyy kokemus, etten ole yksin. Se, jos mikä auttaa jaksamaan.
Olet varmaan huomannut, että kristinusko on täynnä paradokseja? “Antaessaan saa.” “Heikkona on vahva.” Koen, että juuri kärsimys tekee minusta katu-uskottavan. Kärsimyksessä kärvistellessäni roikun siis kiinni Jumalassa ja rukoilen: “Tee tästä leipää toisille.” Ikään kuin olisin leipäkone, johon laitetaan kaikki aineet, ja ajan myötä sopivassa lämpötilassa kone pyöräyttää niistä ravitsevaa syötävää.
Jumalan lohdutuksen vastaanottamisesta tulee näin jotakin kallisarvoista, jota voi jakaa toisille. Saamallani lohdutuksella voin lohduttaa muita, kuten Paavali kirjoittaa (2. Kor. 1:4). Kärsimykselle syntyy merkitys, kun voi sanoa toiselle: “Ymmärrän.” Nähdyksi tulemisen kokemuksen antamiseen ei edes tarvita paljoja sanoja. Riittää, että kuuntelee ja rohkaisee: “Olet aivan normaali, tuo on normaali reaktio kipeään tilanteeseen.”
Voisikohan olla, että joskus Jumala sallii meille kärsimystä osittain myös, jotta voimme auttaa toista ihmistä tai ihmisryhmää? Ainakin hän voi käyttää kärsimyksiämme siihen tarkoitukseen. Kun opiskelin dokumenttiohjelmien tekoa, kävi ilmi, että auttaa, jos aiheeseen on omakohtainen suhde. Silloin pääsee lähelle päähenkilöä ja saa aiheesta enemmän irti. Hyvän dokkarin tekijän tärkein työkalu on hänen oma elämänkokemuksensa ja itsetuntemuksensa. Sama pätee meihin lähimmäisinä toisten rinnalla.
Jos juuri nyt olet pimeässä laaksossa, luota siihen, että tulee lohdutus, joka on sinulle räätälöity, sinulle sopiva apu. Pidä kiinni siitä totuudesta, että Jumala on hyvä, ja ota apu vastaan, silloin ja sillä tavalla kuin se tulee. Ja lohduta sitten toisia sillä armolla ja lohdutuksella, jonka itse saat, kun sen aika on.
---
Kuvateksti: Paimen ei sivalla sauvallaan kuin vitsalla vaan suojelee ja hoitaa. Jumalan lohdutukseen voi luottaa. Kuva: Pixabay
Luottamusblogin tekstit löytyvät kokonaisuudessaan Koko painolla -raamattutyökirjasta. Lue kirjasta lisää tai tilaa se täältä.
Ja jos olisit kiinnostunut käyttämään näitä raamattutyökirjoja pienryhmän apuvälineenä, lue asiasta lisää täältä.