top of page
  • Writer's pictureMaarit Eronen

Jumala johdattaa askel kerrallaan



Seisoin ystäväni kanssa kivikossa ja etsin kuumeisesti kiveen maalattua punaista merkkiä silmiäni kädellä varjostaen. Olimme kahdestaan viiden päivän vaelluksella Itävallan Alpeilla.


Kivikossa ei voinut erottaa polkua. Vuorten huiput nousivat joka puolella ympärillämme, eikä maisemassa voinut mistään päätellä oikeaa suuntaa. Oli löydettävä seuraava kivi, jossa oli punainen maaliläntti. Se oli hankalaa, sillä joissain kivissä kasvoi punaista jäkälää.


Merkkejä ei todellakaan ollut turhan tiheään. Koska emme nähneet seuraavaa merkkiä, ei auttanut kuin palata seisomaan edellisen merkkikiven päälle ja tähystää uudelleen.


Onko sinulle käynyt niin, että olet lähtenyt seuraamaan Jumalan johdatusta ja sitten viitat ovatkin tuntuneet loppuvan kesken matkan? Silloin ei tiedä, miten edetä. On kiusaus luovuttaa ja unohtaa koko homma.


Johdatuksessa kulkeminen on yleensä samanlaista askel kerrallaan etenemistä kuin patikkapolulla. Päämäärä voi olla tiedossa, mutta Jumalan sana näyttää reitin vain paloittain. Joskus se jopa lähtee aivan vastakkaiseen suuntaan. Silloin tulee mieleen, onko tämä oikein. Olenko ymmärtänyt jotain väärin? Olenko tehnyt virheen?


Mitä olen tästä oppinut? Jos seuraava askel ei löydy, on parasta muistuttaa itseä siitä, mitä Jumala on puhunut viimeksi, ja sitten odottaa lisäohjeita sillä johdatuksen kivellä.


Ehkä hän haluaa voimistaa luottamustasi, jota tarvitset seuraavalla etapilla. Joka tapauksessa hän tahtoo vuorovaikutusta ja läheisyyttä. Sitä tapahtuu väistämättä, kun kyselemme hänen tahtoaan.


Annatko Jumalalle luvan vahvistaa luottamustasi?


 


 

TEKIJÄNOIKEUS


© Maarit Eronen, 2021. Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan/blogin omistajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi (Maarit Eronen) ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Recent Posts

See All
Post: Blog2 Post
bottom of page