
– Päätätkö tässä sinä ja minä alistun, vai päätänkö minä ja sinä ”alistut”? tuskailin Jumalan kanssa, kun etsin johdatusta seurusteluasiassa.
– Teemme päätöksen yhdessä, koin Jumalan sanovan.
Mieleni rauhoittui. Tässä kohtaa tämä oli minusta vapauttava ja turvallinen tapa etsiä johdatusta.
Ajattelen, että johdatuksen etsinnässä on erilaisia vaiheita sen mukaan, missä kohdassa uskonvaellustamme olemme. Prosessia voi mielestäni verrata ihmisen kypsymiseen lapsesta aikuiseksi.
Taaperon vahva oma tahto on kuin tahdon villi länsi. Voimakkaiden tahtomisten kohteet vaihtelevat epäloogisesti. Vanhempi luo järjestystä tahtomisen kaaokseen säätelemällä sitä, missä asioissa hän päättää ja missä asioissa antaa lapsensa päättää. Parhaimmillaan vanhemman tahtoon alistuminen varjelee lasta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Samalla se ohjaa tätä tahtomaan asioita, jotka ovat hänelle hyväksi.
Raamatun malli Jumalan tahdon tuntemisesta perustuu suhteeseen, joka on alkanut uskoontulon myötä. Täydellisimmillään sitä voinee verrata luottamukseen perustuvan, kypsän, toisiaan kunnioittavan avioparin suhteeseen ja tapaan tehdä päätöksiä. Molemmat ovat mukana päätöksenteossa. Molemmat haluavat sitä, mikä on kokonaisuuden kannalta parasta.
Jumala, joka haluaa minulle hyvää, iloitsee siitä, että tahdon tehdä hänet iloiseksi.
Tästä näkökulmasta katsottuna saatoin naimisiinmenoasiassakin rauhassa kuulostella omia tunteitani ja tahtomistani Jumalan edessä. Se vähensi ahdistusta miettiessäni isoa päätöstä, kun minun ei tarvinnut pelätä, että hän pakottaisi minut johonkin, mitä en itse ehkä halua.
Näin ollen Jeesuksen seuraamisen alkutaival näyttäisi olevan enemmän vanhemman ja lapsen suhteen kaltaista. Jossain matkan varrella johdatus alkaa löytyä hänen ja ihmisen yhteistyön tuloksena.
Kun otamme hänet tietoisesti mukaan valintoihimme ja toiveemme on sama kuin Jeesuksella: ”Ei minun tahtoni vaan sinun”, niin päätöksistämme alkaa tulla yhteisiä. Jumalan tahdon löytyminen ei olekaan enää päämäärä vaan keino olla lähellä häntä. Kuuliaisuudesta tulee rakkauden osoitus hänelle. Tässä prosessissa me myös muutumme enemmän hänen kaltaisikseen.
Uskaltaisitko sinä luottaa tähän prosessiin, miten kauan siihen meneekään?
Tämä on ote uudesta raamattutyökirjastani Kuulolla - johdatusta joka päivä, joka ilmestyy jouluksi 2021. Kirja soveltuu omaan käyttöön tai pienryhmän avuksi.
TEKIJÄNOIKEUS
© Maarit Eronen, 2021. Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan/blogin omistajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi (Maarit Eronen) ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.
Comments