top of page

Mistä tietää, ketä kuuntelee?

Writer: Maarit EronenMaarit Eronen

Updated: Jan 17, 2022



Eräänä jouluna asuessani Yhdysvalloissa tein muutamille ystävilleni joululahjaksi piparkakkutalot mummoni reseptin mukaan. Seurakuntamme pastorin vaimo innostui lahjasta niin paljon, että halusi seuraavana vuonna oppia tekemään sellaisen itse.


Järjestimme muutamien ystävien kesken piparkakkutalotalkoot. Illan vaikeimmaksi asiaksi osoittautui kaulitun taikinalevyn paksuuden arvioiminen.


"Maarit, onko tämä sopivaa? Maarit, kokeile tätä." Taputtelin kädelläni kaulittuja levyjä ja annoin arvioita, oliko paksuus sopiva vai pitäisikö jostain vielä ohentaa.


Parikymmentä vuotta myöhemmin pastorin vaimo tekee yhä piparkakkutaloja mummoni reseptillä. Hän on pitkään osannut arvioida taikinalevyn paksuuden itse. Samoin on Jumalan äänen tunnistamisessa: kokemus auttaa erottamaan, onko mieleemme tullut ajatus omamme, Sielunvihollisen vai Jumalan.


Kun vietämme aikaa Jumalan kanssa ja hänen Sanansa puhuteltavana, opimme tuntemaan, miten hän puhuu ja miltä hän kuulostaa, vähän samaan tapaan kuin tunnistamme tutun ihmisen äänen puhelimessa.


Niin kuin piparitalkoissa, aluksi voi olla hyvä harjoitella Jumalan kuuntelua toisten kanssa, tai jos on epävarma kuulemastaan, ystävää voi pyytää arvioimaan. Joka tapauksessa on hyvä ottaa tavaksi aina arvioida kuulemaansa, ettei se ole ristiriidassa Raamatun sanan kanssa.


Jos siis haluat oppia tunnistamaan Jumalan puheen paremmin, suosittelen ennen kaikkea tutustumaan Jeesukseen Raamatun kautta mutta myös hiljentymällä ja kysymällä: ”Mitä haluat puhua minulle tänään?” Tai: ”Mitä ajattelet minusta tänään?”


 

Tämä on ote uudesta raamattutyökirjastani Kuulolla - johdatusta joka päivä, joka ilmestyi joulukuussa 2021. Kirja soveltuu omaan käyttöön tai pienryhmän avuksi.



 


TEKIJÄNOIKEUS

© Maarit Eronen, 2021. Tekstien luvaton käyttö ja/tai kopioiminen ilman kirjoittajan/blogin omistajan lupaa on tekijänoikeuslain mukaan kielletty. Lyhyitä otteita ja linkkejä voi käyttää kunhan tekijän nimi (Maarit Eronen) ja linkki blogiin on selkeästi ja asianmukaisesti esillä.

Kommentare


Post: Blog2 Post
bottom of page