KUTSUNA KUULIAISUUDEN TARINA
IMG_2239 sm.jpg

Lukijapalautetta:

"Suorastaan söin kirjaasi... Illalla tuntui vaikealta lopettaa ja mennä nukkumaan."

"Kirjaasi lukiessa tulee jännä fiilis, kuin uppoaisi mukaan kertomuksiisi. Elämäsi on ollut varsinainen seikkailu. Jumalan läsnäolo tulee ihmeellisesti esiin!"

"Erittäin rohkaiseva kirja jokaiselle meistä, jotka harjoittelemme Jeesuksen äänen kuulemista ja Hänen seuraamistaan!"

"Se aiheutti aikamoisen mylläkän sisälläni, ja pääsin kunnon parantavaan prosessiin."

Kun vuoden 2020 alussa koin, että minun pitäisi alkaa kirjoittaa omaa tarinaani, huokasin: "Miten ihmeessä siihen olisi aikaa?" Aloin kuuliaisena ja kieltämättä innostuneena kuitenkin tehdä aikajanaa ja miettiä kirjan rakennetta. Sitten tuli korona. Yhtäkkiä vuosi olikin mitä mainioin kirjoitusvuosi.

Kirjan nimi on Kutsuna kuuliaisuus - tavallisen naisen epätavallinen elämä, ja teemana on Jumalan äänen kuunteleminen ja noudattaminen ja se, kuinka ihmisen rikkinäisyys voi vaikuttaa johdatuksen ymmärtämiseen.​ Kerron tarinani siis johdatuksen näkökulmasta.

Olen avannut elämääni avoimesti siinä toivossa, että lukija rohkaistuisi prossoimaan myös omaa elämäänsä Jumalan johdatuksessa. Toivon, että elämäni räpellyksestä löytyisi samastumiskokemuksia ja siitä voisi tulla leipää lukijoille.

Aloitin kirjoittamisen Etelä-Afrikassa, missä tuolloin asuin. Loppu-vuodesta 2020 rajat aukenivat, ja pääsin matkustamaan Suomeen lukemaan 58 päiväkirjaa ja vanhoja ystäväkirjeitäni. Tarina täydentyi ja syventyi. Se valmistui nopeasti ja ilmestyi samaan aikaan kuin minä muutin takaisin Suomeen toukokuussa 2021

 

Eniten myönteistä lukijapalautetta olen saanut avoimuudesta. Ihmiset kokevat saaneensa vertaistukea ja apua oman elämänsä kiemuroihin. Siitä olen kiitollinen.

KUTSUNA KUULIAISUUDESTA SANOTTUA
DSC_0045.jpg
DesMaaMacao.jpg

Mari Turunen, TM
viestintäpäällikkö,
Lähetysyhdistys Kylväjä

Kun kuulemme puhetta Jumalan johdatuksesta, se jää usein epämääräiseksi. Maarit Erosen kuvaus omasta kasvustaan Jumalan lapsena ja lähetystyöntekijänä on harvinaisen avointa ja rehellistä. Elämänmakuisessa ja hämmästyttävän vetävässä stoorissa uskalletaan kohdata myös kivut ja oma keskeneräisyys. Se voi herätellä lukijan prosessoimaan johdatusta omakohtaisesti, ja juuri tässä vuorovaikutuksessa voi syntyä ainutlaatuisia oivalluksia.

DSC_0045.jpg

Jyrki Palmi
apulaistoiminnanjohtaja
Fida International

Maarit Eronen on elämäkerrassaan onnistunut menemään pintaa syvemmälle avaamalla rohkeasti oman elämänsä kipukohtia. Juuri rehellisyys onkin tämän kirjan ehdoton ansio. Uskon, että avoimuus saa lukijan peilaamaan tekstiä omiin kokemuksiinsa. Kirjassa käydään mielenkiintoista keskustelua Jumalan johdatuksesta maailmanlaajuisessa lähetystehtävässä. Teksti on mukaansatempaavaa, eikä kirja varmasti jää yöpöydälle pölyttymään.

10400762_35475566457_5871_n.jpg

Emilia Saarikko
sosionomi

Monesti jäämme yksin omien kokemustemme kanssa ja ajattelemme, että olemme ainoat, jotka niin kaatuilevat, kokevat, tuntevat ja ajattelevat. Kuitenkin olemme kaikki vain ihmisiä ja koemme usein samanlaisia asioita, niin kuin Maaritin kirja muistuttaa. Monessa kohdassa huomasin ajattelevani: ”Minulla on ollut aivan samoja ajatuksia!” ”Minäkin olen tuntenut ja kokenut noin!”